Valmennus

Kvanttihypnoosi

Kvanttihypnoosi tarjoaa asiakkaalle mahdollisuuden kohdata sisäisen viisautensa. Kvanttimatkan aikana ohjaajana toimii hoidettavan korkeampi minä. Tällä menetelmällä hoidettava saa aina se mitä sillä hetkellä eniten tarvitsee. Moni purkaa solumuistista asioita, jotka aiheuttavat ongelmia tai esteitä nykyisessä elämässä. Kvanttihypnoosi on alusta loppuun energiahoitoa, jonka aikana hoidettava kokee sisäisen maailmansa tai saamansa informaation henkisillä aisteilla

Hypnoosivalmennus

Hypnoosivalmennus tarjoaa oivan menetelmän itsensä työstämiseen. Valmennus sisältää kevyen hypnoosin lisäksi rentoutumista. Hypnoosi on turvallinen muuntunut tajunnan tila, jossa ihmisen oma mieli ja toimintakyky ovat kuitenkin läsnä. Hypnoosissa ihmisen rationaalisen mielen vaikutus kuitenkin vähenee ja tila on hyvin suggestioherkkä. Tässä tilassa mielikuvien ja ennalta sovittujen suggestioiden kautta voidaan muuttaa uskomuksia itsestä toivottuun suuntaan. Hoidon aikana vahvistetaan myös asiakkaan rohkeutta ja itseluottamusta.

Rentoutusvalmennus

Rentoutusvalmennus tarjoaa mielen ja kehon harmoniaa, jossa mieltä rauhoitetaan ja kehoa rentoutetaan. Rentoutus auttaa hoidettavaa kokemaan olonsa virkeäksi ja levänneeksi. Syvä rentoutuksen tila parantaa keskittymiskykyä ja lisää voimavaroja. Hoito auttaa vähentämään stressin aiheuttamia haittoja ja se vahvistaa minäkuvaa poistiivisesti. Hoidon jälkeen rentoutunut mieli on tasapainoinen ja olotila myönteisen luottavainen.

 

Valmistumispäivä: Mentaalivalmentaja SHL

Koulutukseni:

  • Kvanttihypnoosin perusteet ja syventävä osuus 2022
  • Hypnoosivalmennus 2021 Suomen Hypnoosiliitto SHL ry
  • Rentoutusvalmennus 2020 Suomen Hypnoosiliitto SHL ry

Hinnat:

Kvanttihypnoosi-istunto 2,5-3h 133 euroa
Hypnoosivalmennus 1h 93 euroa
Rentoutusvalmennus 1h 93 euroa