ValonKosketuksen Silvassa on tarjolla 11.11. klo 19 – 20 joogaopettajan ohjaama ilmainen joogatunti. Ryhmä pidetään pienenä, joten viisi ensimmäistä mahtuu mukaan. Tervetuloa!
Rumpupiiri 1.10. Mustavuoren luola
Syksyn kunniaksi aloitamme lokakuun rumpupiirin mahtavassa luonnossa ja aiheena on ilma ja pohjoinen.
Paikka: Mustavuoren luola (alkuosa) ja Silva-sali (loppuosa). Aloitamme siis Mustavuoren luolasta, jossa rummutamme yhtäjaksoisesti tunnin verran ja tämän jälkeen siirrymme jakamaan kokemuksia ja juomaan lämmintä teetä Silvaan. Tarjolla myös suolaista ja makeaa. Siirtymässä autokuljetus, ajomatka alle 10min. Kokoonnumme parkkipaikalla, jonka koordinaatit ilmoitan ilmoittautuneille. Paikalle pääsee myös julkisilla.
Oma rumpu luonnollisesti mukaan! Kannattaa ottaa myös kumisaappaat ja kunnolla päälle. Huomioithan, että lyhyt 5min kävelymatka on vaikeakulkuista maastoa ja luolan pohjalla liukkaita kiviä. Rummuttamaan voi jäädä myös kuivemmalle alueelle, josta näkee hyvin luolan suuaukon ja kuulee kaikkien rummutuksen.
Rumpupiiriin mahtuu 8 rummuttajaa. Piiri järjestetään, jos osallistujia on vähintään 4.
Osallistuminen vaatii ennakkoilmoittautumisen. Ilmoittauduthan hyvissä ajoin sähköpostitse valonkosketus@annavalo.fi tai lomakkeella: Tilaus ja yhteydenotto , kiitos! Ilmoitathan myös, jos tarvitset lainarumpua.
Aika: klo 18 – 20.15
Hinta 20e, sisältää Alv 24% ja tarjoilun. Olen laskenut hintaa 10e, sillä monella vallitsevan tilanteen takia tiukkaa.
Osallistuminen on omalla vastuulla, eikä osallistujia ole vakuutettu tapahtumajärjestäjän puolesta.
Valopiiri alkaa su 6.9.
Uusi Valopiiri kokoontuu syyskauden aikana viisi kertaa. Jokainen harjoitusilta on oma kokonaisuutensa, joten voit osallistu myös yksittäisiin kertoihin. Parhaimman hyödyn toki saat, jos pystyy sitoutumaan jokaiseen kertaan.
Kokoontumiskerrat:
- kerta 6.9.2020
- kerta 4.10.2020
- kerta 1.11.2020
- kerta 29.11.2020
- kerta 27.12.2020
Kesto 2,5h
Aika klo 17:30 – 20:00
Hinta 30,00 e / harjoitusilta
Pienituloisilla on mahdollisuus saada hinnanalennus.
Piiri pidetään pienenä, enintään kuusi osallistujaa mahtuu kerralla mukaan.
Tarjolla teetä, suolaista ja makeaa.
Jos koet kutsun, niin voit lähettää yhteydenottolomakkeella vapaamuotoisen ilmoittautumisen.
Sydämellisesti tervetuloa!
Nimpparikahvit la 8.8.2020
Vuosi sitten, 8.8.2019, allekirjoitin liiketilani vuokrasopimuksen juurinkin Silvan nimipäivänä.
Tämän ansiosta sali sai kauneimmista kauneimman nimen ”Silva” latinaksi metsä.
Lämmöllä kutsun sinut Silvan nimpparikahveille la 8.8.2020.
Kaffepannu on kuumana klo 13 – 15 välisenä aikana ja tarjolla myös magiaa mansikkakakkua.
Sydämellisesti tervetuloa! 🍰 ☕️🍨
Täydenkuun piirit 3.8. – 30.12.2020
Tulevat syyskauden rummutuspäivät ovat täydenkuun päivinä seuraavasti:
💫ma 3.8. Aiheet maa ja itä
💫ke 2.9. Aiheet tuli ja etelä
💫to 1.10. Aiheet ilma ja pohjoinen
💫la 31.10. Aiheet vesi ja länsi
💫ma 30.11. Aiheet Äitimaa ja alinen (30.11. rumpupiiri on p e r u t t u)
💫ke 30.12. Aiheet Valomaailma ylinen
Rumpupiiriin mahtuu 8 rummuttajaa.
Piiri järjestetään, jos osallistujia on vähintään 4.
Osallistuminen vaatii ennakkoilmoittautumisen. Ilmoittauduthan hyvissä ajoin yhteydenottolomakkeella, kiitos!
Aika: klo 18 – 20.15
Hinta 30e (sis. alv 24% ja teetarjoilun)
Tervetuloa! 🌞
Mukaan saattaa osallistua borzoi 🐾
Osallistuminen on omalla vastuulla, eikä osallistujia ole vakuutettu tapahtumajärjestäjän puolesta.