Mantroilla maustettu rumpupiiri la 11.5.2024

Tervetuloa mantroilla maustettuun rumpupiiriin!

Päivä la 11.5.2024
Aika klo 16 – 19
Osallistumismaksu 30 €

Olisi hienoa saada sinut mukaan luovaan ja maagiseen rumpupiiriin, jota ei pyritä toteuttamaan
ihan täysin perinteisten kaavojen mukaisesti.

Sinun ei tarvitset osata mitään, vaan riittää että tuot oman ainutlaatuisen säteilevän energiasi
iltaan ja olet täysin oma itsesi.

Voit ottaa mukaan oman rummun, jos sinulla sellainen on. Talon puolesta löytyy myös
muutama lainarumpu. Ilmoitathan etukäteen, jos haluat varata sellaisen käyttöösi.

Voit ottaa mukaan myös jonkin muun tilanteeseen sopivan soittimen esimerkiksi maljoja, koshin tms.

Kaikki osallistujat voivat tuoda keskusalttarille oman voimaesineen energisoitumaan.

Asetumme istumaan alttarin ympärille piiriin. Meiltä löytyy hyvin istuinalustoja ja tyynyjä.

Puhujalla on ”puhujankeppi”, ja tällöin kaikki muut vain kuuntelevat hänen kaunista puhettaan
ja näin kunnioittavat puhujaa.

Illan ohjelma pääpiirteittäin:
Muodostetaan energeettisesti vahva voimapiiri
Lyhyt alkumantra yhdessä laulettuna
Intention asettaminen ääneen tai äänettä
Korttien nostoa, jos haluaa vahvistusta
Rummutussessio 1 h
Purku, voi sanoa juuri sen mitä haluaa tai olla sanomatta
Lyhyt yhteinen loppumantra
Teetä ja naposteltavaa
Ohjelma voi muuttua, sillä siihen vaikuttavat osallistujien energiat.

Paikka Valonkosketus, Silva-sali, Rekipellontie 2, katutaso, 00940 Helsinki.

Vierailevana vetäjänä toimii yksi Valonkosketuksen rumpupiirien vakiokasvoista, Eliisa
Ropponen.

Lämpimästi tervetuloa mukaan!

Ilmoittautuminen

Facebook tapahtumaan linkki

https://www.facebook.com/events/735112705363230?ref=newsfeed

Rumpupiiri & Kaakaoseremonia 20.4.

Tervetuloa  shamanistiseen rummutukseen ja rakkaudentäytteiseen seremoniaan.

Aloitamme Kaakaoseremonialla, joka valmistaa meitä sydäntä avaavaan taikaan. Tämän jälkeen yhteisrummutus esivanhempiemme tapaan, joka kestää noin 1½ h. Pitkäkestoisen rummutusmatkan aikana voi hyvin välillä levätä ja vastaanottaa rumpuhoitoa. Lopuksi on vielä hyvin varattu aikaa kokemuksien esiintuomiseen sekä lopuksi teetarjoilu.

  • Päivä la 20.4.2024
  • Aika klo 16 – 19
  • Kesto 3h
  • Osallistumismaksu 30,00 euroa (20,00 euroa Kotiinpaluuheimon jäsenille) sis. Alv 10% Taide

Olisi hienoa saada sinut mukaan luovaan ja maagiseen tapahtumaan.

Ilmoittautuminen Yhteydenotto

Sinun ei tarvitset osata mitään, vaan riittää että tuot oman ainutlaatuisen säteilevän energiasi iltaan ja olet täysin oma itsesi.

Rumpupiirissä noudatetaan esivanhempiemme perinteitä mm. lausumme Idän-, Etelän-, Lännen- ja Pohjoisen hengille kunnioituksen. Kutsumme loitsulla Tulen-, Ilman-, Veden- ja Maan elementit antamaan meille  iloa, rauhaa, voimaa ja rohkeutta.

Keskusalttari rakennetaan ilmansuuntien ja elementtien mukaan, ja kaikki osallistujat voivat tuoda alttarille oman voimaesineen energisoitumaan.

Voit pukeutua entisajan asuun tai asuun, joka tuntuu sinusta hyvältä.

Asetumme istumaan alttarin ympärille piiriin. Meiltä löytyy hyvin istuinalustoja ja tyynyjä.

Tilassa poltetaa suitsukkeita, jos tämä sopii kaikille.

Puhujalla on ”puhujankeppi”, ja tällöin kaikki muut vain kuuntelevat hänen kaunista puhetta ja näin kunnioittavat puhujaa.

Illan ohjelma pääpiirteittäin:

  • Muodostetaan energeettisesti vahva voimapiiri
  • Korttien nostoa, jos haluaa vahvistusta
  • Intentio ääneen tai äänettä
  • Kaakaon nauttiminen
  • Rummutussessio 1,5h
  • Purku, voi sanoa juuri sen mitä haluaa tai olla sanomatta
  • Teetä ja naposteltavaa

Ohjelma voi muuttua, sillä siihen vaikuttavat osallistujien energiat.

Paikka Valonkosketus, Silva-sali, Rekipellontie 2, katutaso, 00940 Helsinki.

Lämpimästi tervetuloa maagiseen seremoniaan!

Rumpupiiri ja Kaakaoseremonia la 23.3.2024

Tervetuloa  shamanistiseen rumpupiiriin ja rakkaudentäytteiseen Kaakaoseremoniaan.

Aloitamme Kaakaoseremonialla, joka valmistaa meitä sydäntä avaavaan taikaan. Tämän jälkeen aloitamme yhteisrummutuksen, joka kestää noin 1½ h. Lopuksi on vielä hyvin varattu aikaa kokemuksien esiintuomiseen sekä lopuksi teetarjoilu.

  • Päivä la 23.3.2024
  • Aika klo 16 – 19
  • Kesto 3h
  • Osallistumismaksu 30,00 euroa (20,00 euroa Kotiinpaluuheimon jäsenille) sis. Alv 10% Taide

Olisi hienoa saada sinut mukaan luovaan ja maagiseen tapahtumaan.

Ilmoittautuminen Yhteydenotto

Sinun ei tarvitset osata mitään, vaan riittää että tuot oman ainutlaatuisen säteilevän energiasi iltaan ja olet täysin oma itsesi.

Rumpupiirissä noudatetaan esivanhempiemme perinteitä mm. lausumme Idän-, Etelän-, Lännen- ja Pohjoisen hengille kunnioituksen. Kutsumme loitsulla Tulen-, Ilman-, Veden- ja Maan elementit antamaan meille  iloa, rauhaa, voimaa ja rohkeutta.

Keskusalttari rakennetaan ilmansuuntien ja elementtien mukaan, ja kaikki osallistujat voivat tuoda alttarille oman voimaesineen energisoitumaan.

Voit pukeutua entisajan asuun tai asuun, joka tuntuu sinusta hyvältä.

Asetumme istumaan alttarin ympärille piiriin. Meiltä löytyy hyvin istuinalustoja, tyynyjä ja peittoja.

Tilassa poltetaa vadelmasta valmistettuja suitsukkeita, jos tämä sopii kaikille.

Puhujalla on ”puhujankeppi”, ja tällöin kaikki muut vain kuuntelevat hänen kaunista puhetta ja näin kunnioittavat puhujaa.

Illan ohjelma pääpiirteittäin:

  • Muodostetaan energeettisesti vahva piiri
  • Korttien nostoa, jos vahvistusta
  • Intentio ääneen tai äänettä
  • Kaakaon nauttiminen
  • Rummutussessio 1,5h
  • Purku, voi sanoa juuri sen mitä haluaa tai olla sanomatta
  • Teetä ja naposteltavaa

Ohjelma voi muuttua, sillä siihen vaikuttavat osallistujien energiat.

Paikka Valonkosketus, Silva-sali, Rekipellontie 2, katutaso, 00940 Helsinki.

Lämpimästi tervetuloa maagiseen seremoniaan!

Kaakaoseremoniat syyskausi

Kaakaoseremoniat uudenkuun päivinä!

Syys- ja joulukuussa 2023:

  • pe 15.9. Uusikuu. Teema: irtipäästäminen
  • la 14.10. Uusikuu. Teema: uuden synnyttäminen
  • ma 13.11. Uusikuu. Teema: luovuuden kasvattaminen
  • ke 13.12. Uusikuu. Teema: sieluyhteyden avaaminen

Aika klo 18:00 – 20:30

Kesto 2,5h

Hinta 44,00 euroa

Kaakao: TZ’UTUJIL Guatemalan Maya Tzutujil-väestön valmistama ja omissa seremonioissaan käyttämä luomulaatuinen kaakao. Se on valmistettu Criollo-lajikkeesta ja sillä on omaleimainen, maanläheinen maku.

Paikka: Valonkosketus, Rekipellontie 2 katutaso, 00940 Helsinki

Osallistuminen vaatii ilmoittautumisen, jonka jälkeen saat ennakkomaksua varten maksutiedot sekä lisätietoa. Ilmoittauduthan hyvissä ajoin  yhteydenottolomakkeella, kiitos!

Lämpimästi tervetuloa rakkaudentäytteiseen seremoniaan! 💛🎆💛

Kaikkiin tapahtumiin ja tilaisuuksiin osallistuminen on omalla vastuulla, eikä osallistujia ole vakuutettu tapahtumajärjestäjän puolesta.

Shamanistiset rummutukset syyskausi 2023

Rumpupiirit, elo – marraskuussa 2023

  • ti 1.8. Super- ja Täysikuu. Teema: tuli ja etelä
  • to 31.8. Super- ja Täysikuu. Teema: ilma ja pohjoinen
  • pe 29.9. Täysikuu. Teema: vesi ja länsi
  • la 28.10. Täysikuu. Teema: maa ja itä
  • ma 27.11. Täysikuu. Teema: henki ja energia

Aika klo 18:00 – 20:30

Kesto 2,5h

Hinta 33,00 euroa

Paikka: Valonkosketus, Rekipellontie 2 katutaso, 00940 Helsinki

Osallistuminen vaatii ilmoittautumisen, jonka jälkeen saat ennakkomaksua varten maksutiedot. Ilmoittauduthan hyvissä ajoin  yhteydenottolomakkeella, kiitos!

Lämpimästi tervetuloa! 💛🎆💛

Kaikkiin tapahtumiin ja tilaisuuksiin osallistuminen on omalla vastuulla, eikä osallistujia ole vakuutettu tapahtumajärjestäjän puolesta.